Viikon sisällä sain monta suru-uutista. Siis, miten sitä ihmisiä olikin mennyt pois, liian monta.
Kaikki alkoi viime viikolla kun olin menossa Helsinkiin. Soitin sinne eräälle entiselle työkaverille, jonka kanssa sovimme tapaamisen. Hän kertoi, että yksi meidän yhteisistä työkavereistamme oli kuollut…
Kun menin Helsinkiin, laitoin auton parkkiin, niin huomasin, että minulle oli tullut viesti… Viesti oli erään kirjeystäväni mieheltä. Olin kirjoittanut ystävälleni kirjeen edellisenä viikonloppuna. Nyt hänen miehensä ilmoitti minulle, että T on kuollut! Millään en saattanut uskoa, sillä T oli niin nuori… Äkkiä ja kotiinsa oli menehtynyt.
Seuraavana päivänä kotona olin FB:ssä ja sain sieltäkin “kuulla”, että eräs muukin entinen työkaverini oli kuollut. Mies, jolta jäi vaimo ja kaksi lasta.
Alkoi ahdistaa…
Kunnes toissapäivänä, Tytsä tuli koulusta ja kertoi, kuinka heillä on koulussa hiljainen hetki. Heidän koulustaan alemmalta luokalta oli kuollut tyttö.
Niin surullista 
Silti olin välillä jotenkin vihainen, että miksi nuoria menee, kun vanhainkodit ovat täynnä ihmisiä, jotka vain odottavat sitä hetkeä kun pääsisivät pois? Ovat olleet valmiina jo kauan…
Sitten sitä miettii, kuinka elämä - se ei ole itsestään selvyys vaan todellakin korkeimman kädessä. Jonain päivänä on lähtö on edessä minulla, sinulla, hänellä ja kukaan ei sitä tiedä.
Kimmeli
28. Lokakuu, 2009 - 21:27
Se tyttö oli meidän pikkulikan luokkakaveri. Ovat kolmoselta asti olleet samalla luokalla. Arvaa vaan onko täällä ollut masentunut ilmapiiri jo monta päivää.
29. Lokakuu, 2009 - 19:57
Roska- automaatin sana on “ihmetys”. Sitä tämä elämä on pullollaan…